Copyright: Mirja Ovitz
Agilityradalla on paljon haasteellisia esteitä, mutta
koulutusohjaajan näkökulmasta yksi on ylitse muiden, kepit. Kuten
muutkin esteet, on monta mahdollista tapaa opettaa kepit hyvin
(vinokepit, kujakepit, perinteinen tapa), mutta kepit usein vaativat
paljon enemmän toistoja kuin muut esteet.
Itse olen käyttänyt perinteistä menetelmää eli alussa ohjaaja
peruuttaa koiran kanssa nami koiran alaleuan korkeudella ja kun koira
hallitsee idean siitä, mitä pitäisi tehdä, ohjaaja kääntyy menosuuntaan
nami edelleen koiran alaleuan korkeudella ja lopussa ohjaaja kulkee
vartalo suorassa ilman namia. Tämä perinteinen tapa sopii hyvin ryhmiin,
jossa koirakot ovat eritasoisia ja edistyvät eri tahtia.
Keppien suorituksen voi jakaa kolmeen eri osaan:
Ensimmäinen on keppien sisäänmeno. Koiran tulisi osata kepit
estekäskynä yhtä hyvin kuin kaikki muutkin esteet. Usein ohjaajat
käskyttävät hyvissä ajoin hypyt, puomin jne, mutta keppejä lähestytään
hiljaisuuden vallassa ja ensimmäinen käsky tulee, kun ohjaajan käsi on
kepeissä kiinni.
Ongelmana on, että koira osaa etsiä käskyn perusteella tutut esteet,
mutta keppejä ei ole opetettu estekäskynä, vain suorituskäskynä, jolloin
koira ei osaa käskystä etsiä keppejä radalta, vaan on täysin omistajan
varassa keppejä lähestyttäessä. Usein omistaja juoksee kovalla vauhdilla
kohti keppejä, jotta ehtisi sinne ennen koiraa laittamaan käden toisen
kepin kohdalle merkiksi oikeasta sisäänmenosta. Lopputulos on, että
ohjaaja joko myöhästyy reilusti ja koira menee sisäänmenon ohi tai
sitten ohjaaja pakottaa koiran sisään väärältä puolelta, ollessaan itse
oikean sisäänmenon edessä.
Tällöin kepeistä tulee koiralle epämiellyttävä este, koska ohjaaja on
jo valmiiksi stressaantunut keppien sisäänmenosta, jonka koira vaistoaa
keppejä lähestyttäessä, lisäksi ohjaaja kumartuu uhkaavasti koiran ylle
nopealla liikkeellä juuri kun koiran pitäisi aloittaa pujottelu.
Valitettavasti tähän pätee sama kuin puomin alastuloonkin, joko koira
osaa sen itsenäisesti tai sitten ei. Ohjaajan äänensävyn, vartalon,
käsien tai jalkojen asennon ei tulisi vaikuttaa onnistuneeseen keppien
sisäänmenoon.
Kuinka suuri merkitys on ohjaajan sijoittumisella keppeihin nähden?
Jos koira osaa keppien sisäänmenon itsenäisesti, ohjaajan osuus on melko
pieni. Ohjaaja voi olla koiran takana, oikealla tai vasemmalla puolella.
Kuinka keppien sisäänmeno sitten opetetaan? Helpoin tapa on opettaa
se kolmella kepillä ja suurella määrällä toistoja. Keppeinä voi käyttää
kotona esim. vessan imukuppeja (imukuppi + puukeppi) tai ulkona
harjanvarsia, joiden päähän on isketty pidempi naula (voidaan iskeä
nurmikkoon pystyyn). Useampi lyhyt harjoittelujakso päivässä tuo hyvän
lopputuloksen. Kepit laitetaan riviin ja koira lähetetään eri kulmista +
eri välimatkoilla kepeille käskyllä ”kepit”. Naksu on suurena apuna
oikea-aikaisessa palkkaamisessa eli naksautus kun koira tulee
kakkosvälistä ulos.
Toisena on keppien suorittaminen rytmikkäästi ja vauhdikkaasti.
Koiran tulisi osata pujottelu kuono alaviistossa ”sukeltaen”, koska se
on nopein tapa suorittaa kepit. Mallia voi katsoa vaikka
bordercollieiden suorituksesta. Jos koira pujottelee kuono pystyssä,
suoritus on auttamatta hidas. Koira ei myöskään silloin tee työtä eli
työskentele itsenäisesti, vaan keskittyy ohjaajaan tai ympäristöön,
jolloin pujottelun rytmi voi kadota ja koira ohittaa välejä.
Kuinka suuri merkitys on ohjaajan sijoittumisella keppeihin nähden:
ohjaaja keppien oikealla tai vasemmalla puolella? Useimmat koirat
opetetaan kepeille niin, että ohjaaja on keppien oikealla puolella. Jos
ohjaaja siirtyy yllättäen keppien vasemmalle puolelle, lähes kaikki
koirat kokevat kepit täysin uudeksi esteeksi, jota ne eivät osaa
suorittaa. Tapoja välttää ongelma on kaksi. Ensimmäinen on, että ohjaaja
opettaa alusta asti kepit järjestelmällisesti sekä oikealta että
vasemmalta puolelta. Haittana on, että opetus sujuu hitaammin, koska
koira opettelee kahta asiaa yhtä aikaa. Ongelmana on myös, että ohjaajat
ovat oikea- tai vasenkätisiä, jolloin heidän ohjauksensa on erilaista
oikealla ja vasemmalla puolella. Suurimmalla osalla ohjaajista on myös
motorisia ongelmia hahmottaa koiran ohjaus kahdelta eri puolelta,
jolloin seurauksena on ristiriitaisia viestejä koiralle sekä käsillä
että ähkäisyinä ”ei kun…”. Minusta helpointa on opettaa koira ensin
kepeille ohjaajan ollessa oikealla puolella ja koiran osatessa kepit
hyvin, aloitan opetuksen tavallaan alusta vasemmalla puolella. Toinen
tapa on yksinkertaisesti jättää opettamatta ohjaajan molemmilla puolilla
oleminen ja opettaa sen sijaan koiralle keppien takaaleikkaus, jolloin
koiran voi lähettää itsenäisesti kepeille ja ohjaaja voi vaihtaa puolta
heti koiran mentyä sisään kepeille.
Kuinka pujottelusta saadaan nopea? Ensinnäkin ohjaajan on annettava
koiralle tilaa työskennellä. Usein ohjaaja on aivan kiinni kepeissä,
jolloin koiralla ei ole tilaa pujotella omalla vauhdillaan, pahimmissa
tapauksissa ohjaaja seisoo pujotteluvälin edessä estäen koiran
pujottelun kokonaan.. Ohjaaja voi myös rytmittää koiraa väärin joko
eleillä tai äänellä. Ohjaaja voi olla liian edessä, jolloin koira lähtee
kiirehtimään ohjaajan perään ja sekoaa rytmissään. Ohjaaja voi olla
kumartuneena koiran ylle, minkä useimmat koirat kokevat uhkaavana eleenä
ja hidastelevat ja alkavat rauhoitella tilannetta (lue kirja
rauhoittavat signaalit). Joskus ohjaajan äänensävy voi olla koirasta
uhkaava pikemmin kuin kannustava, jolloin koira hidastelee ja
rauhoittelee tilannetta saaden ohjaajan usein vain kiihtymään enemmän.
Rytmiä ja vauhtia saa treenaamalla puolikaskeppejä eli kuutta keppiä.
Etuna on, että koiran pääsee palkkaamaan nopeammin ja useammin. Itse
olen harjoituksissa laittanut esim. puolikaskepit, aidan, puolikaskepit
radalle, jolloin keppien sisäänmeno toistuu kahdesti ja lyhyiltä
kepeiltä pääsee palkkaamaan koiran kahdesti radalla. Palkan keppien
jälkeen tulee olla hyvä, lentävä lelu, revittävä riepu tai superhyvä
nami. Jos tässä vaiheessa käytetään naksua, oikea aika naksauttaa on kun
koiran pää menee viimeisestä välistä ulos. Koiralle EI siis naksauteta
oikeasta sisäänmenosta tai kaikista väleistä, jota joskus näkee.
Viimeinen vaihe on keppien loppuun asti suorittaminen. Koira voi
osata sisäänmenon, pujotella nopeasti, mutta ei malta suorittaa keppejä
loppuun asti. Itse aloittaisin harjoittelun puolikaskepeillä ja
palkkaisin järjestelmällisesti naksulla viimeisen välin suorittamisesta.
Kun koira tekee puolikaskepit virheettömästi, siirtyisin kokokeppeihin.
Ohjaajan kannattaa tarkkailla / videoida, mitä tapahtuu hetkellä kun
koira päättää jättää viimeisen välin suorittamatta.
Usein ohjaaja on mukana pujottelussa melkein loppuun asti, mutta
kohottaa katseensa seuraavalle esteelle ja / tai kääntää myös
vartaloaan, jolloin koira lukee ohjaajan eleitä ja reagoi niihin. On
tärkeää, että ohjaaja pitää silmät ja ajatukset kepeissä viimeiseen
keppiin asti.
Kestävyyttä kepeillä voi myös harjoitella laittamalla koiran
mieliesteen (usein putken tai puomin) keppien perään. Kisoissa usein
putki imaisee koiran ennen kuin kepit on suoritettu loppuun. Harjoittelu
auttaa.
Niin kuin alussa sanoin, kepit voidaan opettaa monella tapaa. Koirat
ja ohjaajat ovat erilaisia, kuten myös harjoittelumahdollisuudet.
Joillakin seuroilla on paljon välineistöä, joillakin on mahdollisuus
harjoitella paljon kentällä itsenäisesti. Kaikilla metodeilla koirat
oppivat pujottelemaan, tärkeintä on mielestäni se, että sekä ohjaajasta
että koirasta kepit tuntuvat hauskalta esteeltä, jossa on onnistumiset
vahvistavat suoritusvarmuutta.
|